Siirry pääsisältöön

Helmet-lukuhaaste 2019

Vuonna 2019 suoritin vain Pienen Helmet -lukuhaasteen yhdessä viisivuotiaan tyttäreni kanssa. Pientä Helmet -lukuhaastetta varten lukemamme 25 kirjaa ovat tämän listan pohja. Muita haastekohtia olen täydentänyt sittemmin muilla vuonna 2019 lukemillani kirjoilla. Kaikkia kohtia en onnistunut saamaan täyteen. Joihinkin kohtiin olenkin lisännyt myöhemmin lukemiani kirjoja.


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Camilla Mickwitz & Marina Motaleff: Hei

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Pirkko Vainio: Majakan jouluvalo

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [sarjakuva]
Marjane Satrapi: Luumukanaa

4. Kirjailijan ainoa teos


5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Reetta Niemelä & Leena Lumme: Miljan talvi

6. Rakkausromaani


7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Mauri & Tarja Kunnas: Koiramäen Martta ja Ruuneperi

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Mika Waltari: Suuri illusioni

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
Mauri & Tarja Kunnas: Vampyyrivaarin tarinoita

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
Johanna Lestelä: Tuikun tärkeä tehtävä

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
Aura Korppi-Tommola: Miina Sillanpää  Edelläkävijä

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Aino Kallas: Langatonta sähköä

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
Kristiina Louhi: Tomppa ja Kerttu-kirjatoukka

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Annette Tisson & Talus Taylor: Barbapapan koulu

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
Lin Strömquist: Einsteinin vaimo

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Satu Kettunen: Mörköjuhla

17. Kirjassa on kaksoset
Anna Tarcha: Penni ja Topo hoidossa

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Lena Anderson: Myrsky-Marin saari

19. Et pidä kirjan nimestä
Disney: Buldan kristalli

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
Leena Virtanen & Salla Savolainen: Pikku Xing

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja


22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Morten Dürr et al.: Ille viimeiseltä jäälautalta

23. Kirjan nimessä on jokin maa
Janosch: Oi ihana Panama

24. Sokkona hyllystä valittu kirja
Martin Waddel & Barbara Firth: Mainiota, pikku karhu

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Hermann Altenburger & Per Flyndersø: Pikku jääkarhu löytää mammutin

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
Jenni Erkintalo & Réka Király: Pop pian kotona

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
Elsa Bescow: Tonttulan lapset

28. Kirjan kannessa on kuu
Viktor Rydberg & Harald Wiberg: Kotitonttu

29. Kirjassa nähdään unia
Tiina Nopola & Sinikka Nopola & Markus Majaluoma: Rauhallinen Erkki ja hiutalepoika

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Nicolai Houm & Rune Markhus: Kun on yö

31. Kirjassa kuljetaan metrolla


32. Kirjan nimessä on ammatti
Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä Amerikassa

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
Edvard Munch — Elämän tanssi︱Livets dans

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
Elys Dolan: Herra Pupun suklaatehdas

36. Kirjassa ollaan yksin
Faith Jaques: Nukkekodin Nellin joulu

37. Pienkustantamon julkaisu
Annika Eräpuro: Karkaava talo

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
Marjane Satrapi: Persepolis 2 — Kotiinpaluu

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Tiitinen Esko-Pekka & Tiitinen Tuula: Opri, mummo ja taikayö

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Ilja Karsikas: Amos ja sumupuu

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
Tapani Bagge & Salla Savolainen: Hämeenlinnan Janne

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
Selina Young: Vilppu

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny

44. Kirja kertoo Berliinistä


45. Kirjan nimessä on kieltosana
Jujja Wieslander & Sven Nordqvist: Varis sanoo EI!

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö


47. Kirjassa on alle 100 sivua
Suvi Vehmanen & Laila Nevakivi: Lapsen oma vesikirja

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
Elina Karjalainen & Hannu Taina: Uppo-Nalle ja Merikarhun tytär

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Åsa ja Michael Rönn & Ingrid Flygare (Gösta Knutssonin mukaan): Pekka Töpöhäntä maalla


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leikinalkajaisluvut

"Äiti, sanottiinko sinun lapsuudessa Entten tentten teelikaa mentten? Vai mitä te sanoitte?" kysyi tyttäreni Ässä eräänä päivänä. Ässä alkaa olla jo sen ikäinen, että hän tarvitsee leikkiin ryhtyessään toisinaan leikinalkajaislukua. Se on loru, jota tarvitaan määrittelemään, kuka kaveriporukan lapsista jää esimerkiksi hipassa kiinniottajaksi tai piilosessa etsijäksi. Yleensä kukaan ei halua jäädä, joten lorua käytetään arpomisessa. Ässän kysymyksen johdosta olen muistellut, mitä loruja käytimme omassa lapsuudessani. Yleisin oli juurikin Entten tentten teelika mentten. Toinen yleinen oli Auto ajoi kilparataa. Joskus luettiin Ulle dulle dofia, mutta siitä en itse kauheasti pitänyt. Äidiltäni opin Maalari maalasi taloa ja se oli suosikkini. Tyttäreni osaa parhaiten Entten tentten teelika mentenin, mutta hauskin loru taitaa olla Apina kapina. E ntten tentten teelika mentten, hissun kissun vaapula vissun. Eelin keelin klot, viipula vaapula vot. Eskon saun piun paun. ...

Lukijan aakkoset -haaste 2024

Bongasin Lukijan aakkoset -haasteen Instagramin Sivusilmukoita-tililtä. Näin tilillä kuvaillaan haastetta: "Vuoden tavoitteena on lukea tai kuunnella jokaisella kirjaimella alkava kirja. Aakkosten kautta voi löytää myös ihan uusia lukututtavuuksia, kun koittaa löytää kirjaimiin sopivaa luettavaa." Päätin osallistua haasteeseen rauhallisesti ilman paineita. Helmet-lukuhaaste on haasteista se, johon vuosittain panostan, ja kaikki muut haasteet saavat tulla ohessa omalla painollaan. Tähän haasteeseen en aikonut täsmälukea yhtään kirjaa, vaikkakin vuoden viimeisenä päivänä päädyin vielä täydentämään haastetta hyllystäni löytyvillä nopealukuisilla kirjoilla.  Annoin itselleni luvan käyttää tähän haasteeseen samoja kirjoja kuin Helmet-lukuhaasteeseen, mutta taisi käydä niin hyvin, että jouduin laittamaan tähän haasteeseen vain yhden sellaisen kirjan, jonka olin laittanut myös Helmet-haasteeseen. Tänä vuonna kuusi haastekohtaa jäi täyttämättä. Täsmälukemalla niihinkin olisi saattanu...